Pipsan Paras Putiikki – kotimaisia käsitöitä

Tervetuloa Pipsan Parhaiden käsitöiden sivuille!

Kotimaisia käsitöitä MÄNTSÄLÄSTÄ: Kyse on yhden naisen pienyrityksestä valmistaa kauniita koriste-esineitä kotimaisena käsityönä, alusta loppuun asti. Tarvikkeita ja ideoita kerään luonnosta, etenkin pohjoisesta ja pohjoisesta meri-alueesta sekä kaikesta mitä eteen tulee. Tykkään kierrättää vanhoja materiaaleja uusiksi taideteoksiksi.

Koska useampia töitä on hankala tai kallis postittaa rikkoutumisvaaran vuoksi, voidaan sopia myös noudosta. Lähiseudulle voin toimittaa itsekin.
 

kotimaisia käsitöitä
Simpukkakukkaset, ajopuu

Pohjoisen Norjan, etenkin Lofoottien ja sen pohjoispuolen ulkosaariston Vesterålenin seudun pienet kalastajakylät ja valkohiekkaiset rannat ovat inspiroineet tekemään tauluja simpukoista ja kivistä, näin syntyi idea tehdä kotimaisia käsitöitä uniikeista meren rannalle huuhtomista materiaaleista.

Teen kaikki työt itse käsityönä mm. meren rannoilta kerätyistä materiaaleista. Myös kotimetsästä ja luonnosta löytyy luonnon materiaaleja töihini. Simpukka-asetelmista tekeminen on laajentunut kaikenlaiseen käsityötaiteeseen.

Simpukat tulevat Norjasta, itse kerättynä, puhtailta Atlantin rannoilta pohjoisesta. Vuorovesi tuo uusia aarteita joka kerta tullessaan. Isoimmat simpukat harvoin selviävät rannalle ehjinä. Siksi käytän töissäni enemmän pieniä simpukoita. Myös kiviä olen haalinut rannalta, mutta jotkut sileät kivet ovat Kekkilän ruukkukatetta eli Indonesiasta Intian valtameren hiomaa luonnonkiveä.

 

kotimaisia käsitöitä
Rannalta löytyy vaikka mitä, kun jaksaa etsiä ja kaivaa. Apuna saalistusreissuilla on aina muutama bokseri.

Kotimaisia käsitöitä – Pipsan Parhaasta Putiikista

Kaikki työt ovat uniikkeja, toista samanlaista ei ole. Tue kotimaista käsityötä!

Valmiita teoksia pääset katselemaan kaupan puolelta, joko oheisesta linkistä tai yläpalkin valikosta.

Julkaisen myös välillä artikkeleita taiteen synnystä ja prosessista, kuinka kotimaisia käsitöitä tehdään erilaisista antimista. Tässä esimerkkinä luiskekivipaasiin tehdyn simppukkasetelman synty.

Kotimaisia käsitöitä – materiaalien lähdealueita.

Simpukat kerätään käsin Pohjois-Norjan vuonojen ja avomeren rannoilta. Norjasta löytyy paikkoja, joissa koko ranta on pelkkää murskattua simpukankuorta ja korallia, esimerkiksi tämä Tjeldsundin alue, joka erottaa mantereen Lofooteista ja Andoyan saaresta ja on noin sata kilometriä pitkä.

kotimaisia käsitöitä
Tjeldsund, Norja, sateliittikuva materiaalin alkuperästä. Valkoinen ala on simpukankuorta/korallimurskaa.

 

Simpukat syntyivät alun perin reilu 500 miljoonaa vuotta sitten ja voimakkaitten vuorovesien ansiosta ne hioutuvat mitä merkillisimpiin muotoihin, kuvassa alla ei ole kyse valkohiekkaisesta rannasta, vaan ranta on 100 % hienoa ja terävää simpukka/korallirouhetta. Samalla kerään tuota rouhetta myös kanoilleni kalkin lähteeksi. Näin kananmunankuoret säilyvät vahvoina.

 

kotimaisia käsitöitä
Kvitnesin alue Tjeldsundbruan edessä, josta Atlantin massiivinen vuorovesi iskee 100 km pitkän salmen läpi. Alueella on isot ”vuoroveden hyödyntäminen energian tuotannossa” -tutkimukset menossa. Vuoroveden voima on aarreaitta simpukan metsästäjälle.

Suurin inspiraation lähde, valtameren rannalla, joka huuhtoo päivittäin uusia aarteita on Norjanmeren rannalla sijaitsevat pienet kylät ulkosaaristossa. Kylät ovat pullollaan vanhaa kalastushistoriaa, osa vielä käytössä ja osa ei. Suurin osa edelleen kuitenkin hyvä-kuntoista ja upeaa katsottavaa.

Kotimaisia käsitöitä varten suurimmat löydöt ovatkin tulleet Andoyan saarelta, Andenesin eteläpuolelta Bleikin pienen kylän rannalta ja sen lähiympäristöstä. Ranta on Norjan pisin valkohiekkainen ranta, noin 5 km.

 

kotimaisia käsitöitä
Vene rantakaislikossa, ajopuu
kotimaisia käsitöitä
Vene rantakaislikossa, ajopuu

Simpukan tarunhohtoinen historiallinen arvo.

Simpukankuorien on kerrottu edustavan Venusta ja vesielementtiä. Ne symboloivat hoivaa, puhtautta, rakkautta, suojelusta ja kohtua, joten sopivat erinomaisesti äideille ja raskaana oleville lievittämään ahdistunutta mieltä, hämmennystä ja pahaa oloa. Simpukka sopii myös lapsille tuomaan turvallisuudentunnetta ja suojaa siinä missä kauniita uniakin.

Pipsan Parhaan Putiikin mielestä kauniit esineet ovat kuitenkin parhaimmillaan ihan tavallisena uniikkina koriste-esineenä kotia, mökkiä tai miksei venettäkin koristamassa.

 

kotimaisia käsitöitä

Vuorovesi huuhtoo rannalle simpukoiden, kivien, levien ja ajopuiden lisäksi myös kalastusaluksista köysiä, verkonkellukkeita ja muita materiaaleja.

Eräänä kesänä rannalle oli huuhtoutunut valaan noin kolmemetrinen leukaluu. Eivät olleet koiramme niin isoa luuta ennen nähneetkään.

 

 

Pienet kalastajakylät.

Asuntoautomatkoillamme Norjaan ei voi välttyä pieniltä ja idyllisiltä kalastajakyliltä matkan varrella. Ne ovatkin innostaneet tekemään taidetta pienistä kalastajakylän omakotitaloista.

 

Idyllinen kahvila pikkuisessa kalastajakylässä.
Pieni kylä Tjeldsundbruan lähellä.

Pipsan Paras Putiikki – kotimaisia käsityötarvikkeita varten suosittelee seuraavia kauppoja.

Hyviä materiaalikauppoja Suomessa ovat Sinelli ja Helmikauppa. Löydät niistä hyviä ideoita, askartelukursseja ja lähes kaiken tarvittavan askarteluun.

Facebooktwitterpinterestmail